Tasogaren ottama kuva meistä Barrelissa |
Eilen ja itseasiassa jo aika kauan aikaa sitten ollaan Idan kanssa juteltu, että pitäis lähteä siskosten kesken käymään jossain kaksistaan. Eilen sitten saimme asiaa eteenpäin ja varasin meille Helsinkiin Vaakunasta huoneen 28.-29.5 elikkä silloin lähdetään käymään päiväreissulla. Lähdemme lauantaina niin aikasella junalla kun mahdollista ja tullaan sunnuntaina päiväjunalla kotiin. Keksin jo nyt vaikka kuinka paljon kaikkea, missä käydä ja mitä tehdä. Kataa lupasin ja haluankin myös reissun aikana nähdä. Menen kyllä Helsinkiin vielä iteksenikin tulevana kesänä kunhan kesälomatoiveet selviää.
Suunniteltiin kans samalla eilen Harrin kanssa, että mitä kaikkea kesällä muuta tehtäisiin. Olisko kaupunkiloma, risteily yms kiva ja Harri ehdotti, että vuokrataan joko mökki jostain tai sitten pakataan teltta mukaan ja lähdetään leirintäalueita kiertelemään. Mun mielestä se oli superhauska idea ja jompi kumpi toteutetaan. Yksi kiva mökki Kuusamon lähellä olisi ollut ainakin vapaa, joka oli järvenrannalla. Katsotaan kuinka tehdään sitten hieman lähempänä.
Pian on Vappu! Kyllä kevät on mennyt nopeesti! Toivottavasti sää olisi hieno ja edes vähän lämmin sillä olisi tosi kiva keksiä sille päivälle jotain kivaa. Torilla haluan mennä käymään mutta tiedän, että Harri ei tykkää mennä sinne ihmispaljouteen joten koitan keksiä jonkun muun joka lähtisi mun kanssa. Viime vuonna oltiin Harrin, Oskun, Samin ja Sirin kanssa hoviskalla ja sinne tuli myöhemmin muistaakseni muita tuttuja ja siinä sitten iltaa myöten päätettiin lähteä barreliin. Siri tosin vietiin kotiin paljon aikasemmin. Katsotaan mitä tuleva Vappu tuo tullessaan. Jotain samantyylistä vois koittaa keksiä.
Eipä mulla taas muuta, teki vaan mieli kirjottaa.. :)
Minttu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti