Hei. Nyt oli sellanen fiilis, että tekee mieli kirjottaa. Mulla ollut tässä eilisestä asti kamala huuma miettiä, että mitä sitä cossaisi Traconissa. Huomasin Traconin sivuilla että oli ilmoitus että Tampereella on samaan aikaan Traconin kanssa samalle viikonlopulle joku Suomi-Ruotsi ottelu ja pyydettiin varmistamaan yöpymispaikka sillä osa hotelleista oli kuulemma jo nyt buukattu täyteen vaikka tämä viikonloppu onkin vasta syyskuussa. Minähän otin sitten varman päälle ja hotelli meillä on nyt varattuna Tracon viikonlopulle, tosin rannekkeita meillä ei vielä ole mutta olen tarkkana, että saadaan ne. Yövymme samassa hotellissa kun viimevuonna. Vois jopa sanoa, että tota lähemmäs tapahtumapaikkaa ei voi päästä! :)
Tosiaan mulla on muutama ajatus mitä cossaisin ja ne olisivat nyt uusia cosseja. Onneksi Idalla on ompelukone niin saan sitä varmasti lainata samoin Idan ammattitaitoa ja apua. Nyt on kolme sellaista, mitä olen harkinnut, kerron niistä myöhemmin...
Mitäs muuten, tänään ollut ihan normi päivä. Töissä oltu, kaupassa käyty ja ruokaa laitettu. Odotan niin kovasti viikonloppua. Perjantaina näen Siniä kun hän tulee käymään pikavisiitillä Vaasassa. Ajattelimme pitää jonkun ns"tyttöjenillan", eli käymme Fransmannissa syömässä kahdeksalta jonka jälkeen käydään jossain muutamalla, veikkaisin Little Pubia ja Barrelia. Harrin vanhemmat tulee tänne myös tulevaksi viikonlopuksi.
Lauantaina meidän porukat näkevät ensimmäistä kertaa toisensa, mua jännittää hirveästi. Tosi hauskaa mutta todella jännittävää. Sellaista siis lauantaina tiedossa. Harri jää perjantaina porukoidensa kanssa tänne kun mä käväsen Sinin kanssa syömässä ja yksilläkaksilla. Lauantai vietetään sitten kotosalla ja seurustellen. Perjantaina Harri ja Harrin isä vaihtaa kesärenkaat ja mä meen toivonmukaan uudella pyörällä töihin, jos se nyt viimein sieltä postista tulisi. Sunnuntaina pidän kevätsiivouspäivän kun Harri on softaamassa.
Ei mulla kai nyt muuta. Ei keksi mitään kirjotettavaa enää vaikka mieli tekis kirjottaa... ^^ Enskertaan siis ja nyt vaan odottelemaan perjantaita ja viikonloppua. Toivottavasti olis paljon tuttuja perjantaina liikkeellä!
Minttu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti