Hei! Tänä viikonloppuna ollaan saatu paljon tehtyä kaikenlaista Harrin kanssa. Lauantaina aamulla Harri tokaisi, että haluaa muuttaa huoneensa järjestystä ja aloitimme siis siitä. Saatiin samalla vaihdettua hieman järjestystä makkarissa ja siivottua oikein kunnolla. Täällä näyttää nyt tosi kivalta. Sain ostettua eilen tähän mun nurkkaukseen uuden maton ja sain muutenkin laitettua kuntoon tässäkin. Perjantaina käytiin Idan kanssa Barrelissa kahvilla ja heitin Idan kotiin siinä puoli kahdentoista aikaan ja ajoin itse kans kotiin sitten nukkumaan. Oli ihana jutella Idan kanssa kaikenlaisista asioista. Odotan innolla meidän reissua toukokuussa!
Huomenna aamulla taas töihin. Ei enää kauaa niin olisi kesä ja kauan odotettu kesäloma! <3 Harri lähtee huomenna aamujunalla klo 7 Ouluun ja tulee tiistaina illalla. Elikkäs olen yksin Sirin ja muiden karvaisten otusten kanssa kaksi päivää. Suunnitelmia ei ole mutta voisin kaupungilla käydä pyörähtämässä ja Tumpilla pitäis kävästä kokeilemassa yhtä nahkatakkia, jos se on hyvä niin saisin sen! :)
Nyt on varmaa ainakin yhden Tracon päivän cossi ja siihen on tulossa nyt peruukki ebaysta ja sellanen liivi, joka on ainut minkä ostan valmiina ja muut teen itse. Se on sellainen, joka on vaikea toteuttaa ja jos ei mahdottomuus niin ainakin hintava... Molemmat on tulossa ebaysta ja ainakin liivi on jo lähtenyt tulemaan. Ihana alkaa värkkäämään cossia pitkästä aikaa. Heti kun postissa paketti odottaa niin voin paljastaa tulevan cossin ja tehdä siitä postauksen.
Ensviikolla muita suunnitelmia viikolle ei ole kuin se, että torstaina otetaan tikit pois päästä klo 13.40 ja perjantaina alkaa menkat, jeejee... Vappu toki on viikonloppuna ja silloin koitetaan vielä keksiä jotain kivaa :) Alkuviikon olen yksin kotona ja Harri on Oulussa ja muuten ihan normiviikko tulossa.
Tässä oli taas tälläinen lyhyt päivitys kun teki mieli kirjottaa! Palaillaan <3
Minttu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti