Tässä kevään aikana on tullut jo hieman suunniteltua tulevaa kesää ja kolmen viikon kesälomaa! Me ollaan Harrin kanssa suunniteltu, että lähdemme käymään Kuusamossa pienellä karhunkierroksella ja pidetään sellainen parin päivän retki siinä. Odotan sitä innollani koska en ole koskaan tehnyt mitään vastaavaa ja tiedän, että Harri osaa toimia siellä koska sillä on paljon tietämystä ja kokemusta. Toinen mitä haluan kesän aikana tehdä on nukkua teltassa! Ostettiin viime kesänä Varustelekasta teltta, joka piti tulla käyttöön viime kesänä, mutta sitten aika vaan loppui kesken eikä telttailulle riittänyt aikaa :( No parempi myöhään kun ei milloinkaan, ainakin me saatiin kokeilla teltan pystyttämistä ja komeahan se oli ;)
Kesäkuu on aika täynnä kaikenlaista. Ensin menemme kesäkuun alussa torstaina junalla Helsinkiin Harrin ja Oskun kanssa. Meille on varattuna hotelli ja suunnitelmissa on mennä Judas Priestin keikalle ja lämppärinä on Five finger death punch!! <3 Sitten käymme vierailulla serkun luona. Perjantaina illalla palaamme takaisin Vaasaan, koska Harrilla on jokin koulutus lauantaina joka kestää 24 tuntia. Sunnuntaina 7.6.2015 ihanalla Ida siskolla on Ylioppilasjuhlat <3 Muuten kesäkuulle on vielä menoa sen verta, että Harri lähtee kavereidensa kanssa Bergettiin Ruotsiin yli viikoksi. Siinä taitaapi olla meidän kesäkuu :)
Heinäkuussa olen töissä vielä 12.7 asti, jonka jälkeen minulla alkaa kesäloma! <3 Heinäkuuta emme ole sen enempää mietitty mutta Särkänniemestä ja yhteisestä reissusta Tampereelle oli puhe <3 Muuten varmasti vietetään paljon aikaa kavereiden kanssa grillaten,chillaten ja rannalla istuen. Hyvin todennäköisesti lähdemme myös Ouluun hieman pidemmälle visiitille, se olisi ihanaa <3
Kuten ei Harrikaan, en halua suunnitella koko kesää valmiiksi etukäteen vaan katsellaan mitä keksitään. Joitain suunnitelmia on jo heitetty ilmaan :)
Viime keväänä teltan testausta |
Kevät 2014 |
Viime kesänä tapahtui todella paljon. Vähän liikaakin niin hyviä kun huonojakin asioita. Toivon että tulevasta kesästä tulisi ikimuistoinen, hyvä ja osaltaan rauhallinen. Voisin sanoa, että koko vuosi 2014 on ollut tapahtumarikas ja on ollut paljon kaikenlaista. Olen saanut paljon uusia kavereita ja osasta tullut ystäviäkin.
Välillä itsestä tuntuu, että tapahtuu liikaa liian pienessä ajassa. Ei oikein meinaa jaksaa käsitellä raskaita asioita kunnolla, koska kokoajan pitää olla skarppina johonkin suuntaan. Tältä minusta välillä tuntuu. Huomaan varsinkin, jos olen vaikka esimerkiksi äidillä käymässä tai käymme yhdessä jossain niin olen muka kokoajan kamalan kiireinen, mihin minulla muka olisi niin kiire? Sellainen tunne kun kävisi kokoajan ylikierroksilla. Onneksi saan välillä ladata akkuja kotona kullan kanssa, kun vain olemme, makaamme sohvalla katsoen elokuvia koko päivän. Minnekään ei tarvii mennä eikä ketään tarvitse nähdä. Sekin, että saan viikonloppuna pestä pyykkiä, laittaa ruokaa, leipoa, tehdä kotitöitä ja lähteä vaikka autolla ajelemaan ympäri kyliä tai jotain missä voin vain tehdä jotain ja samalla mietiskellä asioita. Kuulostipa hassulta? Onneksi minulla on kuitenkin kaikki hyvin vaikka välillä tuntuu että olen todella väsynyt. Kenestä nyt ei välillä tunnu siltä? :)
Minulla on vielä tuohon kesään liittyen haaste itselleni, nimittäin olen päättänyt pudottaa painoa -4 kiloa, jotka jostain syystä vaivaavat minua ihan suunnattomasti. En ajattele tätä tälläisenä "kesäkuntoon 2015" vaan sillä, että minun olisi taas hyvä olla itteni kanssa. En syö mitään herkkuja tai roskaruokaa vaan koitan vain pienentää annoksia ja vaihtaa kaiken mättömoskan tuoreisiin ja hyviin raaka-aineisiin mm. hedelmiin,vihanneksiin ja sen sellaiseen. Mahdollisesti jotain liikkunnan tapaista toimintaa voisin myös tässä kesän aikana koittaa lisätä. Päätin, että kun aloitan siellä kesälomasijaisuus paikassa joka on lähellä hautausmaata niin pyöräilen sinne enkä mene autolla, ainakaan kovin usein ;) Plus ollaan Harrin kanssa varattu Tennis Centeristä ensiviikon tiistaille sulkapalloaika :) Eli saa nähdä mitä tapahtuu jos siitä oikein innostutaan! ^^ Toinen mitä ajattelin enemmän alkaa tehdä niin käydä Sannan kanssa uimassa. Kuntosalit ei ole mun juttu joten koitan keksiä jotain muuta jolla voisi saada hyvän olon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti