Powered By Blogger

perjantai 22. toukokuuta 2015

Äitienpäivä, viikonloppu ja kevään kuulumisia

Heippa! Taas kirjoittamisen parissa ja voisin ensinmäiseksi kertoa hieman mitä tämä kuukausi on pitänyt sisällään. Äitienpäivää tuossa vietettiin jo kolmisen viikkoa sitten, mutta tällä kertaa vietimme sitä hieman erilaisemmissa merkeissä kuin yleensä. Lapsena äitienpäivää vietettiin askartelemalla ainakin kymmenen äitienpäivä-korttia koulussa, piirrustuksia ja leipomalla kakkua. Unohtamatta kukkien ostamista ;)

Tänä vuonna Idan kanssa ajattelimme suunnitella jotain hieman erilaisempaa, koska meille kaikille kulunut vuosi on ollut hyvin raskas ja mielestäni tällaisia hetkiä rakkaiden kanssa pitäisi olla enemmän. Varasin pöydän Rossosta, jossa kävimme äitienpäivänä syömässä jonka me Idan kanssa tarjosimme äidille. Ruoka oli hyvää ja seura rakasta! <3 Lisäksi ostimme kukkia. Idalla oli uusi kameransa mukana ja sillä tietenkin hieman pelleilimme, kuten asiaan kuuluukin ;)

 



Hyvin edustavana



Siskoista rakkain <3




 


Äiti ja sen tytär ;)



Viime viikon lauantaina halusin viedä Harrin treffeille. Varasin pöydän Fransmannista ja olin ostanut Harrille pienen lahjan, ihan vain muuten vain. <3 Nautin tällaisesta ja en yleensä käy ulkona näin paljoa syömässä koska se on tosi kallista, mutta olen päättänyt kerran kuukaudessa hemmotella itseäni ja Harria koska se on vain yksi asia mistä nautin. Nyt vain sattui olemaan samalle kuukaudelle kaksi juhlaa.

Lahjaksi ostin Harrille ja minulle liput Motörheadin keikalle Helsinkiin, joka on 6.12.2015 . Harri kovasti harmitteli, kun Motörheadin viimekertainen Suomen ja koko Euroopan keikka peruttiin Lemmyn huonon voinnin takia. Halusin ostaa jotain, jotain mistä tiedän että se tykkää ja sitten yhtäkkiä mietin, että koskahan Motörhead taas keikkailee Suomessa vai keikkaileeko enää koskaan ja kuinka ollakkaan, Itsenäisyyspäivän Motörheadin keikkaliput tullu myyntiin pari päivää sitten. En tiedä mistä ajatus tähän tuli mutta hyvä että tuli, koska tämä tuli kuin tilauksesta! :D Lisäksi piirrustin pienen kuvan mukaan kirjekuoreen. Päivä oli ihana ja onnistunut <3



Muita kuulumisia tähän minun toukokuuhuni on, että sain tietää nyt kesänajan sijoituspaikkani missä olen töissä ja minusta tulee 7 viikoksi palveluvastaava! Toivon todellakin sen menevän hyvin, koska minua ainakin näin etukäteen jännittää kovasti mutta ensiviikolla menen tutustumaan uuteen paikkaan. Ensiviikko vielä omassa paikassa ennen kesää. Elokuussa sitten takaisin <3

Kävimme Harrin, Oskun ja Jaanin kanssa katsomassa toissapäivänä Mad Max elokuvissa ja oli ihan mielenkiintonen elokuva, hieman erilainen kun mitä odotin mutta ihan viihdyttävä. Mietin vain että miksi aina kaikki "mun lemppari" hahmot kuolee elokuvissa, ei aina viitsisi niitä kyyneliä tirauttaa ;)

Täytyisi aloittaa kohta pikkuhiljaa aloitella Traconin cossia. Tiedän jo varmuudella, että lauantaina olen Mc Donalds Hatsune Miku mutta toisen päivän cossi on vielä hieman epävarma mutta muutama hyvä vaihtoehto on jo onneksi valmiina. En tosin vielä paljasta mitä ne ovat ;) Rannekkeet ja hotelli onneksi jo on hommattuna valmiiksi sillä ne alkaa olemaan varmaan jo aika kortilla, kun viimeviikolla tuli liput myyntiin. Me siis Harrin ja Idan kanssa ostimme Desucon Frostbitesta ennakkorannekkeet. Tracon on mielestäni paras coni mitä Suomessa järjestetään ja se oli ensimmäinen, missä vuonna 2007 kävin, Tracon 3:sessa :) Olen elämäni aikana harrastanut partiota, futista, koripalloa, kuvataidekoulua yms mutta ainut harrastus joka minulle on jäänyt niin on tämä. Toinen asia joka minua on alkanut kovasti kiinnostamaan on tämä blogin pitäminen. Ihan pienestä asti siis olen kirjotellut päiväkirjaa, ehkä tämä on uudempi tapa minulle kirjoittaa asioita. Ehkei kuitenkaan niin henkilökohtaisia juttuja kuin päiväkirjaan mutta silti :)

Tänään saapui Idan Ylioppilasjuhlien kutsu! Olen niin innoissani Idan juhlista ja odotan lakitusta innolla! En lahjasta yms sellaisita puhu vielä sen enempää täällä, koska Idan hyvin todennäköisesti lukee tätä blogia niin en paljasta ;) Sen verran sanon, että halusin sen olevan jotain erityistä <3

Nyt nautin kaupasta ostamani saksalaisen oluen, kuuntelen hetken musiikkia ja nautin viikonlopun alkamisesta :) Nauttikaa tekin viikonlopusta ja voikaa hyvin! Palaillaan seuraavassa postauksessa! <3

- Minttu







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti