Surutyö, jaksamisia ja asioiden käsittelyä

Hei. Kuten varmaan ainakin suurin osa ystävistäni,kavereistani ja läheisistäni tietää, että isäni nukkui pois 29.07.2014 noin 22.30 aikaan. Kaksi viikkoa iskä jaksoi taistella mutta tätä taistelua ei tällä kertaa voitettukaan. Oli hyvin vaikea mennä sairaalalle iskää moikkaamaan koska näki ne kivut ja tuskat mitä iskällä oli. Jossain vaiheessa oli jo toipumisen merkkejä ja olimme niistä kaikki todella iloisia ja uskoimme, että kyllä se varmasti taas tästä, koska aina ennenkin kaikki kääntyi parhain päin. Kaksi päivää ennen isäni kuolemaa äitini soitti minulle aamulla aikaisin, että kaikkien läheisten tulisi tulla heti sairaalalle, koska lähtö olisi voinut tulla koska vain. Markus haki minut täältä kotoa ja ajoimme perheen voimin sairaalalle.

Sairaalaan päästyämme iskä hengitti hyvin raskaasti hengitysmaskin avulla, eikä pystynyt oikein kommunikoimaan meidän kanssa. Kuitenkin kuuli, että olemme paikalla.  Olimme siellä kolmisen tuntia ja äiti, Ida ja Markus lähemmäs kuusi tuntia. Sovimme, että Markus jää sairaalalle yöksi, koska se oli kuulemma mahdollista ja Markus saikin oman sängyn iskän huoneeseen. Yö meni kuulemma melko levottomasti ja kivuissa, vaikka iskä oli nukuksissa koko ajan. Iltapäivällä menin itsekin vielä iskää moikkaamaan ja onneksi menin. Sillä se oli viimeinen kerta kun näin iskän elossa. Tuntuu jotenkin niin uskomattomalta, että iskä on oikeasti poissa :'(

Tiistaina 29.07.2014 olin illalla menossa nukkumaan ja ajattelin vielä soitella Markukselle sairaalaan, että mitä sinne kuuluu ja onko yhtään parempi. Kuulin jo ennenkuin Markus sanoi mitään, että nyt ei kaikki ole hyvin. Markus itki ja sanoi, että iskää ei enää ole. Aloin itsekin itkemään,huutamaan ja panikoimaan. Harri juoksee luokseni ja halasi kovasti. Se tapahtui, se mitä olen koko ikäni pelännyt. En voinut uskoa sitä todeksi. Sitten Heikki, äiti ja Ida tuli minua hakemaan ja menimme sairaalaan. Tässä vaiheessa kello lähestyi jo keskiyötä. Menimme päivystyksen kautta sisään, josta Markus meidän haki osastolle. Osastolla vallitsi hiljaisuus ja rauha. Muistan kun istuin sohvalla odottamassa, kun hoitajat olivat iskän luona laittamassa kaiken saapumistamme varten valmiiksi. Tuijotin tyhjyyteen, taustalla soi puhelin ja muuten oli täysin hiljaista. Itkimme, olimme hiljaa ja Markus poltti savukkeen yksin parvekkeella. Sitten oli aika ja meidät pyydettiin sisään. Siinä isi oli. Hyvin rauhallinen ja levollinen. Mietin itsekseni, että enää ei tarvitse koskaan kärsiä tai kestää tätä epäoikeudenmukaista maailmaa. Kukaan ei koskaan enää tee hoitovirheitä tai sivuuta hoitoja. Kaikki olisi tästä lähin hyvin vaikka ei enää tämän maan päällä olisikaan... Huoneessa oli minun lisäkseni Markus,Ida,äiti, Heikki, Helena, Vepa, Rauno, Hannu ja Eija. Lopuksi me jäimme vain siihen ja annoimme hyvästit. Pyysin muita menemään ulos hetkeksi, koska halusin sanoa iskälle jotain.

Silitin iskän päätä ja itkin. Tuntui niin kylmältä ja epätodelliselta. Kerroin sydämelläni olleista asioista, siitä kuinka rakastan ja välitän, kuinka tärkeä minulle oli ja tulee aina olemaan ja että me näemme sitten vielä joskus. Uskon itse niin <3 Vaikea sanoa, mutta se jotenkin helpotti omaa oloani ja se, että sain iskän ollessa vielä hengissä sanoa omin sanoin, että rakastan iskää ja kuinka tärkeä se minulle oli. Iskä sanoi samaa minulle..

Tällä hetkellä minusta tuntuu jotenkin tyhjältä. Olen iloinen kun ei enää ole tuskaa ja kipuja, koska siinä vaiheessa toivoi sen olevan vaan ohi ja kun tiesi vielä, että siitä ei tule selviytymään. Iskä tiesi sen jo itsekin ja alkoi jo murehtimaan, että mitä kaikille tavaroille ja meille käy.
En oikein ajattele mitään. Olen neutraali ja jotenkin rauhallinen vaikka ikävä on kova ja muistoja tulee mieleen kokoajan jostain. En varmaan oikein osaa käsitellä kunnolla tätä asiaa vaan yritän kokoajan tehdä jotain, että en ajattelisi asiaa. Tämän huomaan itsessäni. Heti kun jään itsekseni hetkeksi enkä oikein tee mitään, esimerkiksi nukkumaan meno. Silloin alan miettimään kaikkea ja alan itkemään. Mitä olisin voinut tehdä itse paremmin ja kuinka olisin voinut olla vielä enemmän avuksi ja läsnä. Yritän itse tehdä kokoajan jotain joka saa ajatukset muualle, olla kavereiden kanssa ja käydä jossain yms.. Ensiviikolla alkaa työt uudessa paikassa ja se stressaa minua myös hieman, mutta ainakin saa ajatukset muualle ja pääsee taas normaaliin arkeen kiinni. Ensiviikolla myös leivon ja valmistelen iskän hautajaisia varten, jotka on 16.8 lauantaina. En jaksa kirjotella nyt enempää, mutta nähdään seuraavassa postauksessa, jos se olisi hieman positiivisempi. ~ <3

Rakastaen ja kunnioittaen sinua rakas iskä~ <3 Olet aina sydämessäni ja ajatuksissani~