Jälkiajatuksia ja muistoja

Siitä on tasan viikko kun iskän hautajaiset pidettiin... Tuntuu edelleen jotenkin niin uskomattomalta ajatukselta koko juttu ja en oikein osaa käsitellä asiaa. Sunnuntaina sain pitkästä aikaa aika rajun paniikkikohtauksen ja ahdistus iski päälle oikein kunnolla mutta nyt taas tuntuu, etten mieti koko asiaa oikein millään tavalla. Tämä ei siis tarkoita sitä, etten välittäisi vaan päinvastoin. En vain oikein osaa sisäistää tätä asiaa. Kokoajan jos tulee jotain muistoja tai ajatuksia niin koitan lykätä niitä tai sitten vain jossain sisimmissäni ajattelen : " Että kyllä sitten vielä joskus", tai " Ehkä sitten ensviikolla". Eilen mietin hetkellisesti, että olisin voinut soittaa iskälle ja kysellä kuulumisia... Niin tein usein vielä aikasemmin. Olin iskän kanssa yhteydessä lähes päivittäin. Soittelut olivat molemminpuolisia. Samoin en uskalla tai halua selata kännykkäni viestejä tai puheluhistoriaa, koska se tuntuu niin pahalta. Siskoni sanoi samaa silloin aikaisemmin.

Hautajaiset pidettiin 16.8 ja ne menivät loppujen lopuksi hyvin. Alkuvuodesta, kun oli mummun hautajaiset samassa paikassa ja katsoin iskää, aloin itkemään jo pelkästä ajatuksesta, että miten reagoisin jos ne olisivatkin iskän hautajaiset. Ajatus sai minut murtumaan aivan totaalisesti ja tuntui todella pahalta. Niinkuin aikasemmin postauksessani sanoin, olen pelännyt tätä hetkeä jo kauan. Nyt kun istuin oman isäni hautajaisissa mietin samaa, mitä aikasemmin alkuvuodesta mummun hautajaisissa. Ajatus ei siinä hetkessä enää tuntunut samalta vaikka edelleenkin erittäin pahalta. Sitä on vaikea selittää, mutta kun menettää jonkun sellaisen, jonka kanssa on viettänyt koko elämänsä, osa minua kuoli samalla. Nyt täytyy vain jatkaa elämää ja muistella niitä iloisia ja hyviä hetkiä, joita iskän kanssa oli todella todella paljon. Meillä ei koskaan ollut riitoja, sanaharkkaa tai mitään. Varmasti todella usein jos jonkun ihmisen menettää voi tulla ajatelleeksi vai niitä asioita, mitä teki tai sanoi joskus väärin, miksi ei ollut enempää yhteydessä tai auttanut. Iskän kohdalla ei tullut tällaista. Meillä on aina ollut hyvä ja läheinen suhde. Iskälle pystyi kertomaan mistä tahansa asiasta ja aina sai apua ja tukea vaikka asia olisi ollut kuinka vaikea. Olimme yhteydessä lähes päivittäin. En osannut riidellä iskän kanssa tai koskaan edes halunnut. Vaikka oli välillä kaikilla vaikeaa, sairastelua ja kaikkea... meillä oli kuitenkin kaikki hyvin <3 Uurnanlasku on ensiviikon torstaina <3

Iloisempia asioita tähän väliin. Kaksi viikkoa töitä uudessa työpaikassa takana. Ollut todella mukava paikka ja hauskat työkaverit ja tuntuu hyvältä kun minut otetaan vastaan ilosin mielin kuin niin, että minua pidetään samantien kelvottomana ja osaamattomana työntekijänä. Mukava saada ns. "oikeita" töitä, jotka on muutakin kuin tiskaamista ;) Tykkään siitä, että on paljon tekemistä ja en oikein malta pysyä paikoillani vaan nautin siitä että on töitä.

Mutta nyt on viikonloppu ja olisi tiedossa Matejn ja  Miikin tuparit, Oskun synttärit ja huomenna näen pitkästä aikaa Siniä. Eilinen meni lähestulkoon vaan levätessä töiden jälkeen, koska olin aivan uupunut. Alkuviikon olin sairaana ja kaksi työpäivää oli melko kiireisiä. Täytyisi tässä vielä lähteä kaupassa käymään ja hakea muutama huurteinen. Tosin tänään en kyllä jaksa juoda kovin paljoa vaikka ulos lähetäänkin ja yks syy tähän on se että rahaa ei oikein ole nyt mihinkään ylimääräiseen :( Palkka tulee viimeinen päivä mutta se menee vuokraan ja laskuihin ja "oikea" palkka tulee vasta enskuun 15.päivä... JUST Traconin jälkeen ><