Powered By Blogger

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Voittajafiilis!


Tämä kuukausi on tuonut elämääni niin paljon kaikkea hyvää ja uusia tuulia tulevaisuudelle! Kaikki se mitä olen tehnyt tämän asian eteen ja valmistellut ja selvitellyt niin on tuottanut tulosta ja mä todellakin tein sen! Nimittäin sain opiskelupaikan! Päätin noin vuosi sitten kesäloman jälkeen, että keväällä haen opiskelemaan ja käännän uuden sivun elämässä eteenpäin ja lähden kehittelemään sitä omaa alaa, joka minua todellakin kiinnostaa. Aloin opiskelemaan englantia omatoimisesti ja siinä olen jo jonkin verran kehittynyt ja samalla otin selvää, että jos haen opiskelemaan niin mitä tukia minun on mahdollista saada ja mitkä ovat tulorajat yms. Kuitenkin vuosia jo töitä tehneenä olen tottunut säännöllisiin kuukausituloihin ja nyt kun siirtyy opiskelemaan niin tulot eivät ole yhtä hyvät ja voivat olla aluksi hyvinkin epäsäännölliset ennen kun saa kaikki paperit ja hakemukset kuntoon. Tämä minua pelotti kaikkein eniten ja se, että kun on tottunut johonkin tuttuun ja turvalliseen, niin siitä siirtyminen ei olekaan niin helppoa. Alkuvuodesta päätin ottaa riskin ja laitoin hakemuksen opiskelupaikasta. Samalla varasin henkilökohtaisen tapaamisen Kelaan, jossa voin selvittää juurtajaksaen kaikki opiskeluun liittyvät kysymykset ja varmistaa mitä tukia voin hakea. Kaikki nämä muutokset tekevät minulle oikeesti hyvää, olen niin kaivannut tätä ja uskon, että se vaikuttaa moniin asioihin ja omaan jaksamiseen. 

Kävin  tuossa pari viikkoa takaperin Infotilaisuudessa Seinäjoen aikuiskoulutuskeskuksessa jossa kävimme läpi koulutuksen sisältöä ja muita asioita läpi niin tiesin heti, että tämä on juuri sitä mitä minä haluan. Koulutus sisältää myös yritystoiminnan harjoituksia joka tulevaisuutta ajatellen kiinnostaa minua kovasti. Tällä samalla reissulla sain myös varmistuksen, että yksi paikka syksyllä alkavasta koulutuksesta on minulle, Elintavikeala ; Leipuri-kondiittorin ammattitutkinto. Tämän jälkeen olen miettinyt että jatko-opiskelen itseni vielä leipurimestariksi. Se tunne kun sain kuulla tämän sai minut niin onnelliseksi, että sen varmasti huomasi kaikki jotka samassa tilassa kanssani oli. Autossa päästin muutaman ilon kyyneleen mutta samalla tunsin piston sydämessäni, että nyt se kaikki mitä minulla on ollut jo vuosia on pian takanapäin. Tuttu ja turvallinen ympäristö muuttuu täysin ja kohta olen omillani. Onneksi olen varmistanut ja tehnyt muutosten eteen töitä jotta tiedän kuinka edetä ja missä vaiheessa etten jää tyhjänpäälle.

Tämän lisäksi samalla viikolla töissä istuessamme kahvipaussilla sain viestin edelliseltä työnantajaltani, jossa hän pyysi minua tulemaan heille kesäksi töihin. En voinut uskoa silmiäni, sillä olimme aikaisemmin pohtineet, että onnistuisikohan se, että nykyisestä työpaikastani saisin siirron loppusopimukseni ajaksi heille, mutta se ei onnistunut sillä minulle oli käyttöä omissa työpisteissäni. Tilanteisiin tuli kuitenkin muutoksia ja he kysyivät, että onnistuisiko että aloitan heillä kesätyöt heti kun nykyinen työsopimukseni päättyy. Eli kaiken tämän hyvän lisäksi sain vielä kesätyöpaikankin ja siellä olen heinäkuun ensimmäisen viikon loppuun saakka jonka jälkeen jään ansaitulle kesälomalle <3 Olen todella kiitollinen tästä mahdollisuudesta päästä kesätöihin ja kaikista näistä vuosista nykyisessä työpaikassani. Nyt oli vain minun aikani lähteä ja näyttää mihin minä vielä pystyn.


Kirsikkana kakun päälle vielä se, että tuohon samaisen viikon torstaihin sain vielä ilouutisen, että saamme jatkaa Wasalandialla pelaamista! Siis ei ole todellista, jossain vaiheessa aloin jo miettimään, että onko tämä kaikki oikeasti vain unta, vai miten minulle voi kerrankin käydä näin hyvä tuuri ja että asiat menee oikeesti näin hyvin! Jossain sisimmässäni pelkään tälläisiä tilanteita, kun kaikki menee hyvin, sillä olen tottunut, että jos ensin tapahtuu jotain kivaa ja ihanaa, niin se siinä samassa viedään minulta tavalla tai toisella pois ;  esimerkiksi saisin ikäviä uutisia tai jollekulle sattuu jotain pahaa. Alkuinnostuksen jälkeen aloin jo jollain tasolla odottamaan, että no mitäs nyt sitten tapahtuu ja kenelle. Pelko osoittautui turhaksi ja olen nyt alkanut osata nauttia siitä, että olen oikeasti pelannut korttini oikein ja että hyviä asioita tapahtuu <3

Parhautta on oma takapiha <3
Olemme käyneet Wasalandialla talkoissa nyt pari päivää sitten ja tulevana tiistaina on suojienrakennustalkoot. Sannin ja Jaskan kanssa ollaan saatu hyvin siivottua paikkoja ja siellä alkaa olemaan paikat pelikunnossa. Viikon päästä sunnuntaina on ensimmäiset pelit siellä, aivan mahtavaa! Se tunne kun pääsin sinne ensimmäistä kertaa nyt kun saimme avaimet niin oli mahtava sillä olin jo aivan varma, että emme sinne enää pääse. Nyt kun on varmaa, että siellä saadaan pelata niin olen alkanut suunnittelemaan uutta settiä sinne, mutta siitä myöhemmin :)

Nyt tuli paljon tekstiä, mutta toivottavasti se ei haittaa. Tein myös pari videoo Youtube-kanavalleni ja voin linkittää ne tähän postaukseen. 

Äitienpäivä oli 14.5 ja varasimme Idan kanssa jo vuodenvaihteen aikoihin Astoriin brunssipöydän ja sinne menimme äidin ja Idan kanssa yhdessä. Aamulla ensin kukkia jonka jälkeen menimme brunssille. Oi että kun oli jälleen kerran hyvää <3 Minulla on maailman paras äiti <3



Vaasan airsoftyhdistyksen kanssa käytiin kevätretkellä Öjenillä ja meitä taisi olla sellanen vähän päälle kymmenen. Oli tosi hauskaa ja tykkään muutenkin tollasista vaellusretkijutuista. Olisi kiva mennä joskus Kuusamossa se pieni tai iso karhunkierros mutta eiköhän sekin vielä joskus saada toteutettua. 


Myös videoprojektini josta aikaisemmin puhuin kun ostin tuon Gopron, niin etenee hyvin. Olen tähän mennessä olevat videomateriaalit saanut kasaan ja nyt aina kun saan uusia niin liitän ja edioitin ne tuohon ohjelmaan niin ei sitten kerralla tuu liian isoa hommaa. Minä kun tunnetusti en ole kovin kätevä näiden tietokonejuttujen kanssa :D 






Tässä vielä pari kuvaa, jotka liitän tähän:

Tumpin luolta kun käytiin grillailemassa :)

Lauran kanssa kuuntelemassa Jazzklubilla livemusiikkia



Tällaista tällä kertaa! Jännittää aivan kamalasti tuleva mutta olen siihen muutokseen valmis!

Miksi en lähtisi tekemään sitä mistä oikeasti pidän ja mitä olisin lähtenyt aikoja sitten tekemään mutta silloin en uskaltanut. Vaikka opiskeluni alkavatkin Seinäjoella niin asun kuitenkin täällä Vaasassa. Kuljen autolla tätä väliä niin paljon kun mahdollista ja tulevat harjottelut ja näytöt suoritan kuitenkin Vaasassa. Minulla on niin paljon työkokemusta ja hyvä pohja aikaisemmista tutkinnoista että arvioitu valmistumiseni voi olla jo vuoden tai puolentoista vuoden päästä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti