Powered By Blogger

lauantai 31. joulukuuta 2016

Joulu 2016

Hei! Kirjoittelin viimeksi marraskuussa ja nyt voisin kirjoittaa virallisesti tämän vuoden viimeisen postauksen. Joulukuu meni hurjaa vauhtia ja oikeastaan melko kiireisissä merkeissä. Joulumyyjäiset meni meillä Tiian kanssa erittäin hyvin ja saimme molemmat myytyä KAIKKI mitä meillä oli myynnissä. Voittoa tuli monia satoja euroja ja aivan varmasti menen ensvuonna uudelleen. Vaikka meidän pöytä oli pieni ja siro, silti se kuulemma jäi hyvin ihmisten mieliin siinä ihmispaljoudessa. 

Myyjäiset 6.12


Olin 9.-11.12 Helsingissä Siniä, Aleksia ja Kataa moikkaamassa ja kävimme mm. jouluostoksilla. Lähdin Onnibussilla Helsinkiin ja matka sujui hyvin ja nopeasti. Takaisin tulin viimeisellä junalla joka lähti Vaasaan eli olin kotona sunnuntaina vasta keskiyöllä. Helsingissä shoppailin joululahjoja, käytiin syömässä ja illalla kävimme vielä hohtominigolfaamassa! En edes tiennyt, että sellaista on olemassa mutta kyllä oli hauskaa vaikka tulinkin kolmanneksi ;) Illan päätteeksi syötiin vielä kotitekoista pizzaa ja katsottiin XFactorya ja kannustettiin Saaraa. Sunnuntain vietin sitteb Katan kanssa ja käytiin myös syömässä, sellaisessa paikassa kun Fuku. Siis suosittelen kaikille, aivan mahtavaa ruokaa, sushibuffet <3


Varusteleka 10.12.2016

Joulukuu sujui muuten hyvin ja nopeasti eikä ollut mitään sen ihmeellisempää. Töitä ja töitä. Lomalle jäin 23.12 ja olen joululomalla vielä maanantaihin 2.1 saakka, sitten menen kolmeksi päiväksi töihin ja loppuviikko onkin vapaata. Sen jälkeen alkaakin taas normaali arki ja kohti kevättä, ihanaa.. <3
Pikkujouluja!

Lauran kanssa pikkujouluja (Kuva: Laura)

Jouluaatto sujui toivotusti. Keitin aamulla riisipuuroa ja olimme tässä alakerrassa kinkunvalvojaisissa, eli kinkku uunissa läpi yön ja me laitettiin sänky tähän levitettävälle sohvalle ja tarkoitus oli katsoa läpi yön elokuvia ja sarjoja, mutta simahdin jo puolen yön jälkeen...taas! Aamulla puuron jälkeen avasimme lahjat, joita olimme toisillemme ostaneet. Sain Harrilta ja hänen porukoiltaan Moccamasterin, uuden lompakon ja suklaata. Harri sai aamulla lahjaksi Motörhead-juttuja, lompakon ja hygieniajuttuja niin ja Motörheadin hupparin.
Kuusi pienenee vuosi vuodelta mutta onpahan aito <3

Lahjat toisillemme

Parhautta, nyt vaan tänne kaffille! ;)


Aattona päivällä kävin ensin haudalla viemässä kynttilät ja seppeleen haudalle jonka jälkeen suuntasimme äidille jouluruualle. Jälleen kerran joulupöytä oli niin koreana että huhhuh! Ruoka oli taivaallista ja sitä oli riittävästi. Meitä oli juhlimassa me Harrin kanssa, äiti, Heikki, Ida, Markus ja Lotta ja Mikko, eli ihan perheen kesken vain. Ihanaa, kun vuodessa on edes yksi sellainen päivä, kun meidät kaikki koko perheen saa saman katon alle ilman kiirettä ja stressiä. Ruuan jälkeen avasimme lahjat. Sain käsittämättömän ihania lahjoja ja sellasiakin, joita en olisi uskonutkaan! Sain mm. Electroluxin monitoimikoneen tummansinisenä! (Tämä auttaa niin paljon, kun alan tekemään joskus mahdollisesti tilaustöinäkin leipomuksia.), ulkokalusteet takapihalle, saippuaa, ulkolyhdyt, uuden laukun ja pienemmän laukun, meikkejä yms. Harrin kanssa yhteiseksi saimme siis nuo kalusteet ja sitten vielä uuden Iittalan astiaston <3 Nyt sai vaihtaa kertaheitolla kaikki sekalaiset kupit ja lautaset pois kun kaikki on uutta, tuli niin tarpeeseen. Rakastan kaikkia lahjojani, kiitos kaikille! Jonille myös kiitos, kun sain ihanan mustan aselaukun! Nyt mulla on ihan oma, eikä tarvii Harrilta lainata aseelle tilaa sen omasta kassista!

Rakkaus <3 Kiitos äiti, Heikki ja Harri <3


Joulun välipäivät olemme olleet vaan kotona emmekä ole tehneet paljoa mitään erikoista. 28.12 pidimme kuitenkin pienellä porukalla Lemmyn muistoillan ja istuimme meillä kuunnellen musiikkia ja juoden "lemmyjä" . Meitä oli minä, Harri, Matti, Osku, Joni ja Marko. Ilta oli hauska ja vieraat lähtivät siinä 23 aikaan. Tämän jälkeen kiltisti nukkumaan kun seuraavana päivänä olikin menoa.


Saatiin myös perheenlisäystä ja edesmenneen Tintin häkkiin muutti uusi hamsteri, tytteli nimeltä Nekku. Synt 26.8 ja väriltään kermanruskea valkoinen. Ollut meillä vasta pari päivää eli on vielä tottumista kaikkeen uuteen sillä.


Nyt on uudenvuoden aatto ja ollaan menossa Maikkelin ja Madden luo viettämään vuoden vaihtumista Oskun ja Teean kanssa. Tämä päivä muuten mennyt Sims2:sen pelaamisessa ja käytiin kaupassa. Uusia suunnitelmia tulevalle vuodelle on vaikka ja kuinka mutta niistä sitten myöhemmin ja toivon sydämeni pohjasta, että niistä edes murto-osa toteutuu!

Kulunut vuosi 2016 on pitänyt sisällään niin paljon kaikkea uutta ja ihanaa mutta myös surua ja ahdistusta. Olen niin kiitollinen ja onnellinen viime kesästä kun pääsimme Wasalandiaan pelaamaan ja tutustuin aivan mahtaviin uusiin ihmisiin ja näin paljon tuttuja joita en ole hetkeen nähnyt. Sain uuden harrastuksen ja uusia kavereita, jopa ystäviä mutta tämän lisäksi pääsin myös oikeasti nauttimaan kesästä tehden kaikkea uutta. Syksy toi tullessaan arjen, joka mukavasti tasapainotti elämää pitkän kesäloman jälkeen. Loppusyksystä me muutettiin Harrin kanssa Palosaarelle aivan ihanaan asuntoon ja tässä vietimme neljännen yhteisen joulun <3. Meillä tuli Harrin kanssa nyt yhteistä tavalta 4 vuotta ja ensivuodelle odotamme tapahtuvaksi kaikkea uutta ja kivaa.

Heti joulun vieton jälkeen mulla alkaa sellainen buumi, että en malta odottaa kevättä ja sitten kesää vaikkakin vielä kylmät pakkaset ovat vielä edessäpäin. Jouluaatto siis satoi kaatamalla vettä ja lunta ei ollut sitten juurikaan yhtään. Tänä aamuna kävelin ulkona ja aurinko paistoi ja linnut lauloi, tuli heti kevätfiilis vaikka siihen on vielä pieni tovi.
Nyt lopetan jaarittelun ja lähden viettämään uutta vuotta!
Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta ja hyvää uutta vuotta 2017! <3

^w^ - Minttu





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti