Ensviikon suunnitelmissa on kaikkea kivaa. Viikonloppuna lähdemme Ouluun viikonlopuksi ja rotat tulevat taas myös mukaan. Mun tekis aivan kamalasti mieli mennä kalastamaan... Ehkä mennään tai sitten se jää seuraavaan kertaan, onhan tässä koko kesä aikaa!
Tämän kuun viimeinen viikonloppu lähdetään Idan kanssa siskoviikonloppua viettämään Helsinkiin. Varattiin huone Vaakuna-hotellista ja juna lähtee lauantaina aamulla klo 7. Sunnuntaina takaisin iltapäivällä. Ihana lähteä viettämään lomaa Idan kanssa ja tämä taitaa olla meidän ensimmäinen yhteinen reissun jossa mennään kahdestaan jonnekin. Odotan niin innolla tätä reissua.
Heidi laittoi viestiä viimeviikolla ja kysyi, että lähtisinkö hänen kanssaan 4.-5.6 Helsinkiin. No tottakai suostuin vaikka edellisellä viikolla olenkin Helsingissä käymässä. Meidät pyydettiin syömään perjantaina Heidille ja Jarkolle ja samalla sitten varattiin hotelli ja junaliput. Tämä taitaa olla mun ensimmäinen kerta kun yövyn Scandic hotellissa. Vitsi niin siistiä päästä reissuun ja Heidinkään kanssa en ole aikasemmin reissannut mutta uskon että meille tulee tosi hauskaa!
Äidin kanssa juteltiin ja mietittiin, että otettais myyntipöytä jostain kirpparilta ja veisi vanhoja tavaroita ja vaatteita myyntiin. Ei päätetty vielä, että minne mutta se kuulosti tosi kivalta. Tänään olis ollut Botniahallissa Mega-kirppis mutta enpä taida sinne mennä vaikka hauskaa varmasti olisi ollut.
Muuten tässä kuussa ei ole ollut mitään ihmeellistä. Huomaa vain jotenkin, että on kovin väsy kokoajan, ehkä se johtuu nyt ilmasta kun on tälläistä kylmää ja sateista tai sitten siitä, että lomaa odottaa niin kovasti. Olen nyt myös pyöräillyt töihin ja se tuntuu tosi hyvältä vaikka aamulla kuuden jälkeen se ei tunnu kovin kivalta. Ajattelin tässä keväällä ja kesällä pyöräillä mahdollisimman paljon. Painonpudotus on mennyt ihan hyvin vaikka huomaa, että se on hankalampaa kun yleensä koska tulokset haluisi nähdä heti. Painoa lähtenyt nyt kolme kiloa ja kolme vielä pitäis tiputtaa, eli ihan hyvin on mennyt. Pikkuhiljaa hyvä tulee :)
Tässä varmaan oli kaikki mitä nyt tuli mieleen kirjotella. Nyt käyn keittämässä kahvia ja käyn vaihtamassa vaatteet. Kirjoittelen sitten seutaavan kerran viimeistään Helsinginreissun jälkeen ja sieltä ajattelin tehdä videon, mutta se kuinka nopeasti saan sen koneelle on sitten eri juttu mutta yritän saada seuraavan postauksen yhteyteen mikäli seuraava postaus on silloin reissun jälkeen.
-Minttu
Kuva netistä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti