Hei. Ajattelin nyt tulla päivittämään kuulumisia ja kuten suurin osa tietääkin jo jos on lukenut facebookista niin laivaristeilyt meni uusiksi meidän osalta...ja aika monen muunkin. Elikkä päästiin Harrin kanssa Tampereelle ja asemalta Sinin luo niin tulee puhelu, että risteilyt 7 päivän ajalta peruttu koska laiva oli rikki... Eihän siinä voinu kun manata paskaa tuuria mutta sitten päätettiin juhlistaa synttäreitä hieman uudella suunnitelmalla. Niin ja uusi kokeilu risteilyn suhteen on tulevana perjantaina 4.3 eli saamme kalliimman matkan samaan hintaan ja lahjakortin. Eilen meinasi käydä vain hassusti uudelleen sillä Sini sai tarkitettua meidän uuden matkan tiedot ja huomasi, että meidän reissun päivämääräksi oli laitettu 4.2 eli "ns. menneisyyteen" eli vääräksi kuukaudeksi... Onneksi NYT ON selvitetty kaikki ja matka on tulossa oikeilla lähdöillä ja ajalla. Toisen päivän buffet vaan siirtyi klo 14 sijaan klo 16. Aivan kuin jokin ylempi voima ei haluaisi meidän nousevan siihen laivaan?
|
Aleksi meidän kantopoika :D |
|
MUONAAAA |
|
Lemppari olutta |
|
Siniltä lahja <3 |
Tampereella saatiin kuitenkin alku järkytyksen jälkeen vietettyä oikein hauska päivä ja ilta. Aluksi kävimme syömässä yhdessä paikassa Hervannassa, jonka jälkeen kahville Sinin ja Aleksin luo. Kävimme myös keskustassa muutamissa liikkeissä ja alkossa ostamassa iltaa varten hieman juotavaa. Illalla kävimme paikallisessa baarissa joka muistutti tosi paljon Vaasan barrelia tai hullua pulloa. Tämän paikan nimi taisi olla Hullu Apina? :D Aivan, sitten vielä ennen kun lähdimme yksille niin ostimme illalla ISON pitsan, jonka leveys oli 70cm! Ostimme sen neljälle ja sitä jäi vielä ruokailun jälkeen vähän alle puolet. Älyttömän hyvää, riittoisa ja hauska idea kun pitsan laatikkokin oli niin iso, ettei meinannut mahtua ovesta sisään! Perjantai aamuna lähdimme ensin Hervannasta bussilla keskustaan ja sieltä junalla Vaasaan.
|
Täytekakkua |
|
Pätkiskuppikakut |
Lauantaina aloin valmistelemaan illan synttärikemuja leipomalla ja koristelemalla kakun. Alunperin tarkoitus oli tehdä jotain helppoa ja yksinkertaista koska alkuperäisen suunnitelman mukaan olisimme tulleet kotiin Tampereelta vasta lauantaina päivällä. Äiti auttoi ja leipoi minulle kakkupohjan valmiiksi että pääsisin hieman nopeammin lauantaina valmiiksi. No, nyt kun minulla oli koko päivä aikaa niin enhän saanut itseäni sitten enää rauhoittumaan. Täytin ja koristelin täytekakun, leivoin pätkiskuppikakkuja, juustocroisantteja, focassiaa ja tein boolin, josta tuli astetta vahvempaa mutta ihan hyvää ;)
Sain paljon kaikkea kivaa lahjaksi, vaikkei minulle olisi mitään tarvinnut tuoda muutakun itsensä paikalle. Harrilta sain ihania tulppaaneja ja Kinuskikissan reseptikirjan jota oon toivonut jo kauan ja ollut ostoslistalla ties kuin kauan! Äidiltä ja Idalta sain lahjaksi yön Astor-hotellissa Harrin kanssa jonka voi käyttää koska haluaa <3 Lauralta sain liput huhtikuussa olevaan J.Karjalaisen keikalle Kaupunginteatteriin! Muuten sain todella paljon suklaata, viiniä ja kaikkea kivaa! Kiitos kaikille! Kaikki kutsutut olivat paikalla muutamia lukuunottamatta joita olisin halunnut nähdä mutta ehkä heillä oli jotain muuta ja nähdään heidän kanssaan toiste. Ilta jatkui meillä 22.30 asti jonka jälkeen lähdimme Barreliin. Hauska ilta kaikinpuolin ja nautin kyllä siitä kun istutaan iltaa jossain, joskus se baariin siirtyminen ei ookaa enää niin hauskaa kun kaikki menee omille teilleen :)
|
Kuvat: Laura <3 |
|
Fiilistelyä Kuvat: Laura |
Seuraava aamu ja itseasiassa koko päivä meni nukkuessa vaikkei kovin huono olo ollutkaan mutta olin aivan poikki. Nyt nautitaan hiihtolomasta ja kohta tulevasta risteilystä mahtavalla porukalla. Sieltä teen pienen videon jonka laitan sitten tänne. Seuraavaksi myös kun saan listan valmiiksi teen sellaisen listan johon kerään asioita, joita haluan tulevana kesänä tehdä ja ns. kokea ja suorittaa. Siitä lisää heti kun saan sen valmiiksi.
Tulevien rottien häkki saapui eilen postissa ja olen niiiin innoissani! Kävimme kans Jannikan luona yhdessä katsomassa pikkusia ja niillä oli jo auennut silmät ja olivat aktiivisia. Enää päälle kaksi viikkoa niin saadaan meidän tytöt kotiin <3 Meidän tarkoitus oli ottaa kaksi poikaa ja nimetä ne Valluksi ja Vincentiksi mutta yhdeksästä poikasesta yks oli poika joka jää Jannikalle, eli tyttöjä tulee vahvistamaan meidän perhettä. Nimet vielä kysymysmerkki ?
Kiitos jos jaksoit lukea ja päivittelen sitten taas lisää kunhan ensin saadaan tuo meidän matka viimein tehtyä <3 Hyvää keskiviikon jatkoa kaikille tasapuolisesti.
Tässä vielä lauantailta Idan ottamia kuvia :
|
Tarjoiluja ja pimeä kuva |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti