Hei! Olin viime viikonloppuna eli 6.-8.2 Sannan ja Sinin kanssa viettämässä tyttöjen viikonloppua Tampereella. Sannan kanssa ostimme liput jo joulukuussa Onnibussilta ja liput eivät maksaneet kuin 9€ yhteensä. Eli erittäin halvat menopaluu matkat. Lähtöpäivän perjantai alkoi minulla tavallisella työpäivällä, jonka jälkeen ajoin kotiin, otin tavarat ja Harrin kanssa haimme Sannan ja menimme asemalle.
Bussimatka sujui hyvin vaikkemme saaneetkaan menomatkalle bussin yläkerran etupenkkipaikkoja. Ainoa miinus matkassa oli meidän edessä kitisevät kakarat. Perille päästiin noin kahdeksan aikaan perjantai-iltana ja pysäkiltä Sini ja Aleksi tuli meitä hakemaan. Aleksi oli lähdössä kavereiden kanssa Tallinnaan aikaisin lauantaiaamuna, joten emme paljoa ehtineet nähdä. Sinin luo päästyämme aloimme jo hieman valmistautua illanviettoon koska ajattelimme hieman mennä tutustumaan Tampereen yöelämään... Kävimme ensiksi Mixeissä, joka on Tampereella sijaitseva homobaari. Se oli kyllä käymisen arvoinen paikka koska siellä oli hyvä ilmapiiri ja mahtava henkilökunta. Olisin hieman voinut enemmän kuvata paikkaa, mutta siellä oli niin pimeää ettei kuvista saanut oikein selvää. Yhden kuvan sain ja sen tarkoitus oli ainoastaan se, että lähetän sen Idalle... ^^
Seuraavaksi siirryimme Ruma nimiseen baariin, joka oli aivan siinä lähellä. Oli myös todella mukavan oloinen paikka ja ihmisiä oli muttei liikaa. Tottunut että ainakin täällä Vaasassa jokapaikka on niin älyttömän täynnä, ettei minnekään meinaa mahtua saatikka saada ostettua juotavaa enää kahdentoista jälkeen koska jonot ovat niin pitkiä. Tilaa oli ja henkilökunta sielläkin oli mukavaa. Rumassa jopa hieman kävimme tanssilattian puolella. Musiikki oli hyvää ja ei soinut tietyissä paikoissa liian kovaa, että pystyimme hieman juttelemaan omista asioista ja niitä puitiinkin siinä ihan kivasti. Samalla vietimme hieman ystävänpäivää etukäteen koska Sinin kanssa olen ollut kaveri jo varmaan 15-vuotta ja Sannan kanssa noin 10 vuotta :) Minulla on mahtavia ystäviä! <3
Valmistautumassa illanviettoon |
Kun lähdimme bussilla takaisin Hervantaan niin ehdimme nähdä Aleksin vielä ennen kuin sen bussi lähti klo 4.15 aamulla. Me onneksi olimme laittaneet valmiiksi jo meidän sängyt sillä olimme niiiiin väsyneitä, ettemme varmaan olisi jaksaneet enää silloin pedata yhtään mitään. Ilta oli mahtava. Nukahdimme kaikki heti kun saimme päät tyynyyn.
Aamulla kello oli jo 10 kun vasta jaksoimme herätä. Siinä sitten litran verran join varmaan vettä ja mietin, että onkohan mulla huono olo vai ei? Ei sitten tainnut olla, kun vain sain juoda jotain kylmää :D Sini ja Sanna heräsi noin tunnin mun jälkeen. Aamupalan jälkeen laitoimme itsemme kuntoon ja valmistauduimme kunnon shoppailupäivään joka oli matkamme kohokohta!
Käytiin niin monessa kaupassa etten enää edes muista missä kaikkialla. Yhteensä olimme liikenteessä kahdeksan tuntia ja oltiin taas päivän päätteeksi niin poikki ettei mitään rajaa. Matkaan tarttui uudet rintsikat, toppi ja sitten löysin Harrille tuliaiseksi Ghost ship- nimistä olutta ja Idalle myös jotain pientä. Siri sai ison kenkäluuherkun, joka on nyt kolmessa osassa ympäri asuntoa. Tykkäsi <3
Käytiin myös syömässä Haraldissa ja se oli kyllä loistomesta! Söin alkuruuaksi porokeittoa ja pääruuaksi härkää <3 Medium miinus nam <3 Viiniä en sillä kertaa ottanutkaan koska ei oikein alkoholi iskenyt kun oli viimeyön illanvietossa. Jälkiruokaa ei jaksattu, mutta ruoka oli kyllä hyvää <3
Päivän päätteeksi katsoimme yhdessä Orpokoti nimisen kauhuleffan josta ikävä kyllä puolet nukuin koska väsytti niin maan perkeleesti. Oli hyvä leffa, koska siinä olleet lapset oli oikeesti pelottavia. Mitä siitä nyt sitten muistan :) Täytynee kattoa se joskus toiste uudella energialla...
Aamulla herättiin kellonsoittoon, syötiin aamupala ja pakattiin. Sitten lähdimmekin jo kohti kotia. Bussin kanssa oli vähän ongelmaa sillä aluksi olimme väärällä pysäkillä ja sen jälkeen oikealla pysäkillä bussi oli myöhässä noin 40 minuttiia. Oli kylmä, tuuli ja ei ollut minkäänlaista tuulensuojaa tai riittävästi lämmintä vaatetta päällä. Oli niin kylmä, että melkein aloin itkemään... No odotus palkittiin ja bussi viimein saapui. Mikä parasta, bussi oli melkein tyhjä ja pääsimme kauan odottamiimme yläkerran etupenkkipaikoille <3 Matka kotiin sujui hyvin ja rauhallisesti vaikka ilma olikin hyvin tuulinen ja bussi vaakkui puolelta toiselle, mutta se ei meitä haitannut.
Oli mahtava reissu ja oli mahtava palata takaisin kotiin <3 Onneksi minulla on hyviä ystäviä jotka ovat pysyneet rinnallani vaikka elämässäni on ollut kaikenlaista ja onneksi minulla on ihana poikaystävä, jonka luokse oli ihana palata <3
Hylje se on <3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti