Powered By Blogger

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhannus

Juhannus oli ja meni, mutta täytyy sanoa että oli kyllä mahtavaa! Näin mukavaa Juhannusta minulla ei ole ollut pitkään aikaan. Liian humalassakaan en ollut koko aikana, joka minun tapauksessani on jo jonkinlainen saavutus koska minua huonompaa viinapäätä ei varmaan ole olemassakaan. Saunomista, hyvää ruokaa, juomaa ja yhdessäolo, mikä sen parempaa. Ilmatkin meitä suosi vaikka välillä hieman kylmä tuuli olikin. Olimme siis Kokkolan lähellä mökkeilemässä hyvässä kaveriporukassa Harrin, Maikkelin, Madden ja Oskun kanssa. Lilja ja Siri sai leikkiä ja juoksennella ulkona aivan vapaasti ja oli ihana seurata niiden touhuja <3


                               Grilliherkkua ja maistui hyvälle

Rakastan sinua ihana kulta <3
                                     
Torstaina noin puoli yhdeksän aikaan illalla Harrin töiden jälkeen napattiin Osku kyytiin ja suunnattiin kohti Kokkolaa. Siellä meitä odottikin jo valmiiksi lämmitetty kunnon puusauna ja sitä ennen vielä grillattiin porukalla. Olut ja viski maistui erittäin hyvältä kunnon löylyjen jälkeen ja ilma oli ihana vaikka hieman kylmästi tuulikin.

Kello taisi olla puoli neljä aamuyöllä, kun vihdoin pääsimme nukkumaan. Aamulla herättiin koirien pissatukseen, jossa Madde auttoi ihanasti, kun itse olimme aivan poikki. Sauna lämmitettiin kahdesti lauantaina, aamulla ja illalla.



Pojat nautiskelee



Lauantaina herättiin ja Harri alkoi valmistamaan aamupalaa, pekonia ja kananmunia. Myöhemmin vielä ennen ruokaa pelattiin vähän krikettiä ja kahdesta kierroksesta kummassakin tulimme Harrin kanssa toiseksi. Madde oli ylivoimainen ykkönen. Siri nautti olostaan välillä sylissä nukkumalla tai leikkimällä Liljan kanssa. Oli kiva nähdä kuinka niin pieni pentu leikki iloisesti paljon isomman koiran kanssa ja hyvin meni. Vielä kun meille saataisiin vielä tuollainen piha niin olisi kyllä hienoa. Ehkä lähitulevaisuudessa ;) Mutta täytyy sanoa että aivan ihana Juhannus takana ja nyt täytyy viikko odottaa, että saan Harrin takaisin kotiin, koska ne poikaporukalla lähti Bergettiin pelaamaan.

 
Tosiaan Harri lähti Ruotsiin viikoksi ja ikävä on jo nyt kova, vaikka Harrin lähdöstä on kulunu vain 12 tuntia... Täytyy vaan saada viikko kulumaa. Onneksi minulla on Ida täällä pitämässä seuraa ja hoitamassa Siriä sillävälin, kun olen arkisin töissä. Madden kanssa vietetään aikaa loppuviikosta ja Matejta ja Jania vois koittaa ehtiä näkemään nyt ensviikolla. Saisi ajan kulumaan ja nähdä kavereita, joita olisi pitänyt nähdä jo monta kertaa, mutta kokoajan on niin kiire... Mutta jos tässä olisi nyt tarpeeksi tähän postaukseen ja nyt alan katsomaan Idan kanssa leffaa ja myöhemmin nukkumaan, että jaksaa huomenna taas töissä. Kirjoittelen taas myöhemmin ja toivon viikon kuluvan nopeasti. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti