Powered By Blogger

lauantai 20. helmikuuta 2016

Malttamatonta odottamista

Hei. Ajattelin nyt näin lauantai illan ratoksi kirjoittaa hieman blogia. Olen tällä hetkellä hieman flunssainen joten viikonloppu on koostunut pääasiassa lepäilystä. Siitä huolimatta sain itseni tänään ihmisten ilmoille sen verta, että kävin Idan kanssa kaupungilla ostelemassa asioita. Pääasiassa tulevia synttärikemuja varten. Mukaan tarttui myös hiusväri, meikkivoide ja peruukki, jonka ostin eräältä tytöltä cosplay-kirppiksen kautta. Tykkäsin. Nyt kuuntelen taustamölönä vlogeja, juon jotain erikoisolutta ja kirjoitan.


Työviikko sujui hyvin ja nopeasti. Ensviikolla vain kolme työpäivää sillä 25.2 torstaina eli mun synttäripäivänä me Harrin kanssa lähdetään aamujunalla kohti Tamperetta. Perillä ollaan kahdentoista maissa ja tavataan Sini ja Aleksi. Uskon, että syömme jossain keskustassa ja sitten suuntaamme Sinin luo. Sieltä lähtetään sitten yhdessä ajamaan autolla kohti Turkua ja satamaa. Laiva lähtee muistaakseni kahdeksan aikaan illalla kohti Tukholmaa. Olen viimeksi ollut risteilyllä 6.tai 7.luokalla eli viime kerrasta on jo yli kymmenen vuotta. Asia on korjattava...

Kun laiva on takaisin satamassa Turussa perjantaina illalla niin suuntaamme takaisin Tampereelle ja yövymme Sinin ja Aleksin luona. Vaasaan juna lähtee lauantaina 11 aikaan. Lauantaina sitten vietämme kavereiden ja ystävien kanssa mun synttärikemuja täällä meillä ja olen siitä innoissani sillä haluan niin istua iltaa ja nauttia hyvästä seurasta PLUS on yksi syy leipoa kakku. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsisi paikalle.

Mitäs muuta voisin tähän postaukseen vielä kirjoittaa? Aivan! Meille on tulossa n. 5vk kuluttua kaksi rottavauvaa! Jannikan rotat sai poikasia ja me halutaan kaksi poikarottaa. Olen löytänyt jo Zooplussasta hienon häkin ja nimetkin ovat jo valittu. En malta odottaa! Jannika on lähettänyt niistä kuvia ja ne on niin sulosia.

Kuvat: Jannika

Kuvat: Jannika

Sain juuri viestin ja vahvistuksen siitä, että eräs nainen suostuu trimmaamaan meidän Sirin. Aivan loisto juttu sillä turkki alkaa olemaan siinä kunnossa, että kotikonstein sitä ei saa hienoksi. Saa nähdä kuinka Sirin kanssa työskentely sujuu...toivottavasti hyvin!

Tässä viimeaikoina olen ollut yllättävän sosiaalinen ja halunnut olla paljon kavereiden kanssa. Olen saanut ihanan uuden ystävän Lauran, joka on kokenut samanlaisia asioita kuin mä ja ollut todella hauskaa ja rentouttavaa seuraa. Olen tuntenut Lauran siis aikaisemminkin mutta nyt viimeisen puolen vuoden aikana olemme kunnolla ystävystyneet ja tutustuneet.

Hiihtoloma alkaa myös viikon päästä ja ei ole vielä ainakaan mitään suurempia suunnitelmia. Eli kaikkea kivaa tiedossa ja onneksi flunssa iski nyt eikä ensviikolla. Mukavaa kun on jotain mitä odottaa ja odotusta ei ole enää kuin muutama hassu päivä.

Kiitos kun jaksoit lukea ja palailen sitten reissun ja synttäreiden jälkeen. Koitan jos saisin kuvattua jonkun pätkän tänne blogiin. Hyvää yötä! <3

Meikkikokeiluja

Idan luona kaffilla <3

torstai 4. helmikuuta 2016