Powered By Blogger

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Marraskuu

Pian on tämäkin kuukausi jo kulunut ja pian alkaa joulukuu,jee! Kuukausi on kulunut niin nopeasti ettei meinaa edes pysyä mukana. Mitä tähän kuukauteen siis kuuluu?
Nyt ainakin on joulufiilis korkealla sillä eilen satoi ensilumi ja se on pysynyt maassa jo ainakin vuorokauden eikä sulanut samantien pois. Joulua olen kotona laittanut sen verran, että jouluvalot ovat paikallaan ja joululahjoista suurin osa on jo ostettu valmiiksi. En millään malta odottaa, että pääsen niitä paketoimaan ja tutkiskelemaan. Tänään ajattelin aloitella hieman joulusiivouksia kun Harri on softaamassa. Harri lupasi meille täksi jouluksi ihkaoikean joulukuusen! Whii! Olen siitä todella innoissani ja onnellinen. Koristeet kaivoin samalla alakerran häkkivarastosta ja ne tuossa odottaa kuusen tuloa. Varmaan joulukuun puolessa välissä se meille tulee, toivon niin! :) Viime jouluna asuimme vielä tuossa pienessä yksiössä jonne pelkkä kuusen haaveileminen oli mahdotonta.


Kuvan lautanen on Sannan ja se oli kuvan ottamisen ajan vain tuossa :)

Harrikin laittoi tähtitaivaan harrastehuoneeseensa <3






Tuossa marraskuun alussa ostin yhdeltä mieheltä Playstation 1: sen huuto.netin kautta, jonka mukana tuli Rayman 1 ja muutama hieman tuntematon peli. Tämä mies asuu Vaasassa ja sain samalla katsoa muita pelejä mitä hänellä oli myynnissä ja ostinkin vielä lisäksi Spyron ja Crash Bandicootin <3 Ennestään minulla omia Playstationin pelejä on Silent Hill 1:nen jonka sain Samilta viime jouluna joululahjaksi joten sitäkin pääsen kunnolla nyt ajan kanssa pelaamaan,kivaa! :) Joten uskon, että tämä rauhallinen kotisunnuntai kuluukin siivoilun ja pelailun merkeissä!

Minun keräilyn alku <3 Parhaimmistoa :D Vielä pitäis tietyt pelit löytää ;)




Perjantaina 20.11 meillä oli työpaikan pikkujoulut jotka järjestettiin Cantaressa. Ruoka oli todella hyvää ja seura hauskaa. Ruokailujen ja visailujen jälkeen suuntasimme keittiöpoppoon kanssa keskustaan jossa tiemme erkanivat ja minä siirryin Barreliin. Siellä oli todella paljon tuttuja,kavereita ja ystäviä ja kaiken kukkuraksi minua tarkkui käteen oma rakas äiti, jolla oli myös työpaikan pikkujoulut ja oli tullut minua ja kavereitani moikkaamaan. Ilta sujui hyvin ja lähdimme siitä sitten Harrin kanssa kotiin. Aamulla olo oli todella kehno ja oksensin kerran, nukuin kauan ja useaan kertaan päivän aikana. Kotipizzasta tilattiin kotiinkuljetuksella monsterit <3 Eli lauantai minulla kului palautumiseen ja ehkä siksi olen nyt täynnä virtaa!

Ensviikon sunnuntaina 29.11 torilla on joulunavajaiset ja sinne on pakko päästä! Harrilla on silloin joku isompi peli Lintuvuorella ja mä voisin niin kauaksi suunnata torille. Odotan niin kovasti joulua! <3

Onnistuin Oulun reissusta tekemään ensimmäisen Mydayn ja olen siitä tyytyväinen. Olen näissä asioissa niin uuno että ihan hirvitti että mitähän siitä tulee. Nyt kun tiedän jotenkuten kuinka homma menee niin tästä on hyvä kehittyä. Tykkään tehdä tuollaisia ja on mukava huomata kuinka tämä harrastus on vienyt mennessään. Seuraava video on varmaankin mun figuuri/peruukki/cossi- aiheinen sillä se on toinen harrastuksistani. En tee tätä siksi, koska kaikki muutkin tekee ja tämä on nyt jotenkin pinnalla vaan siksi, koska nautin tästä ja tykkään katsella muiden videoita ja blogeja. Kohta alkaa olemaan taas se aika kun voi alkaa tekemään jouluherkkuja ja niistä saa sitten uutta matskua toiseen blogiini, Herkkupepun ruokablogiin :)

Tässä oli tällainen marraskuun kuulumiset postaus ja ainiin, kyllä minä teen vielä Marraskuun suosikit- videon tässä kuussa, ainakin toivon niin koska minulla on muutama asia mitkä haluan teille jakaa! :)

- Palaillaan ;)

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Marraskuun Myday 14.11.2015

Uusin video julkaistu Youtubessa, linkki alla...

Uusi blogipostaus tulossa alkuviikosta koska tämä ilta mennyt videon editoimiseen ja en millään jaksa enää alkaa kirjoittelemaan joten jätän sen suosiolla ensviikon alkuun.

Tässä uusin videoni:



Osasin jopa jotenkuten editoida ja lisätä musiikkia yms :D minä... joka oon niin uuno näissä asioissa :D Toivottavasti tykkäsit videosta ja enskerralla osaan varmaan jo vähän paremmin!

Hyvää yötä!  <3