Heissun kaikki!
Pitkästä aikaa taas ajattelin päivitellä kuulumisia. Elikkäs viime kirjoutuksesta on jokunen aika ja tämän viimeisen parin kuukauden aikana on taas sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Voisin vaikka aloittaa sillä että täytin 24 vuotta 25.02 ja oli kivat synttärit. Harri oli järjestänyt yllätys synttärit Rossoon, jonne oli kutsuttu läheisimpiä kavereitani! En osannut odottaa mitään tällaista! Alun perin meidän piti mennä yhteen kiinalaisaasialaisjuttuun syömään, mutta sitten suunta muuttui ja menimmekin Rossoon! Paikalle tuli meidän lisäksi Maikkel, Madde, Sami, Osku, Tumppi ja Johanna. Ruoka oli taivaallista ja seura hauskaa! Siitä sitten myöhemmin lähdimme viettämään iltaa Barreliin.
|
Muutamia saamiani lahjoja <3 |
|
Sannalta saatu lahja <3 |
|
Minttu & Puppe 24v |
Muutakin mukavaa on tapahtunut! Nimittäin viimein saimme Harrin kanssa muutettua! Osoite ei ihan ollut se mitä alunperin suunnittelimme mutta muutto sujui hyvin ja nopeasti. Muuttomatka oli hurja, nimittäin muutimme yläkerrassamme olevaan vapaaseen 71m2 kolmioon. Muutto kesti vain pari päivää ja asunto saatiin heti kodikkaaksi. Nyt on hyvä, iso ja kaunis koti <3
|
Ensimmäinen yö meillä meni ilman sähköjä. Oli itseasiassa aivan mahtavaa <3 |
Tässä asustelemme niin kauan, että jossain vaiheessa muutamme Ouluun, jota olemme jo vuoden verran suunniteltu. Riippuu tosin hieman töistä ja töiden jatkuvuudesta ja saannista. Asunnosta laitan kuvia myöhemmin vaikka tuparit- postauksessa.
Sitten saimme perheenlisäystä ja hankimme meille hamsterin! Hamsu sai nimekseen Tintti ja se on musta.
|
Tintti <3 |
Sitten vielä kävimme Harrin ja Oskun kanssa Sabatonin keikalla tuossa jokunen viikko sitten. Paras keikka missä olen koskaan käynyt! Mahtavaa musiikkia, hyvä meininki ja hyvä seura. Harmitti vain että keikka oli keskiviikkona ja seuraavana päivänä töitä, mutta olin kuskina ja kotonakin oltiin jo ennen kahtatoista. Hyväy yöunet sai ja töissä jaksoi hyvin kaikesta huolimatta :)
|
Fiilistelyä ennen lähtöä~ |
|
Sabaton |
Mukavasti ollaan kohti kesää menossa ja hyvällä mielin sitä odotellaan. Kesälomaa nähtävästi tulossa ja silloin päätimme lähteä Harrin kanssa telttailemaan jonnekin ja pientä karhunkierrosta kiertämään. Töissä mennyt hyvin, nyt hieman flunssassa oltu ja kuumettakin pukkasi ja lämpöä edelleen. Kaikki muuten hyvin ja nyt sain viimein päiviteltyä hieman kuulumisia. Seuraava postaus käsittelee meidän tupareita, jotka ovat 17.4.2015 :) Kiitos jos jaksoit lukea! Minttu kiittää :)